Dark Mode On / Off
photo of woman covering face with her hair

Oikein valittu hiusväri voi todella tehdä ihmeitä. Se saa ihon näyttämään raikkaalta, silmät loistamaan ja voi luoda koko olemukseen Fiiniä Fiilistä. Ammattilaisemme auttavat sinua mielellään löytämään sinulle suotuisimmat sävyt.

Tähän palvelukategoriaan kuuluu myös eniten erilaisia vaihtoehtoja käytettävän värjäystekniikan ja lisäpalveluiden suhteen. Toisinaan onkin haastavaa tietää mikä tai mitkä palvelut olisivat itselle parhaita. Olemme pyrkineet hinnoittelussa tekemään sekä selkeitä valmiita paketteja, joilla pärjää aina, mutta toisaalta mahdollistamme asiakkaalle myös sen, että hän voi koota omanlaisensa paketin.

Oman palvelupaketin luonti onnistuu menemällä ajanvaraukseen, valitsemalla sieltä haluttu pääpalvelu, esim. tyviväri ja lisäpalveluista esimerkiksi koko pään raidat, sävytys ja mallinmuutosleikkaus.

HUOM. Ennen ajanvarausta selvitä omien hiustesi pituus, sillä se vaikuttaa palveluhintoihin.
Tämän taulukon avulla voit tarkistaa pituuden.
On tärkeää, että pituus olisi hyvin sinulla tiedossa, sillä vain silloin saadaan varattua oikean mittainen aika, eikä sinun jälkeesi tuleva asiakas joudu odottamaan, eikä toisaalta sinun palvelusi kanssa tarvitse kiirehtiä.

Hiusten pituuden lisäksi lisäpalvelut vaikuttavat myös varattavan ajan pituuteen ja palvelun hintaan.

HUOMIOITAVAA VÄRIPALVELUISSA

Emme toteuta väripalveluita alle 16-vuotiaille.

Tyviväri | Alkaen 74 €

  • Halutessasi vaalennettuun tyveen tai koko hiustesi mittaan lisäksi sävytyksen,
    valitse lisäpalveluista tyven sävytys tai hiustesi mittaa vastaava sävytyslisä.
  • Jos mietit tyviraitoja, mutta hiuksesi kaipaavat virkistystä myös pituuksista, valitsethan suoraan hiustesi koko pituutta vastaavan raidoituksen.
  • Muista katsoa myös muut lisäpalvelut, kuten hiustenleikkaus.

Yhden värin värjäys | Alkaen 84 €

  • Valitse tämä palvelu, kun haluat säilyttää nykyisen tummuustason
    tai värjätä tummemmaksi.
  • Halutessasi lisäksi raitoja, valitse hiustesi mitan mukaisen raidoituslisä lisäpalveluista, jolloin hinta muodostuu oikean mitan mukaan. Voit valita myös raitojen sävytyksen lisäpalveluista tai se voidaan lisätä palveluun värin suunnittelun yhteydessä.
  • Mikäli haluat selkeästi vaaleammaan ilmeen,
    suosittelemme valitsemaan BLOND-paketin.

Raidat | Alkaen 94 €

  • Koko pään raidat on yksittäinen palvelu TAI sen voi valita lisäpalveluksi mm. yhden sävyn värjäykseen.
  • Huomioithan, että erittäin pitkien hiusten raidoitushinta 139 € on aina alkaen hinta.
  • Jos haluat lisäksi sävyn, muista valita se lisäpalveluna joko jo varatessasi aikaa
    tai värin suunnittelun aikana.

Vaalennus | Alkaen 84 €

  • Jos haluat lisäksi sävyn, muista valita se lisäpalveluna joko jo varatessasi aikaa
    tai värin suunnittelun aikana.
  • Tustustu myös kattavaan BLOND – vaalennuspakettiin.

Kiiltosävykäsittely | 69 €

  • Pikavirkistys kevytvärillä kiireisessä arjessa.
  • Sopii aiemmin värjätyn värin virkistykseen, esim. palauttaa hehkun punaisiin hiuksiin tai viileisiin vaaleisiin raitoihin.
  • Palvelun kesto on 45 min ja värin vaikutusaika vain 15 minuuttia, joten voit lisätä palveluusi kätevästi vaikkapa kulmien ja ripsien värjäyksen.
  • Palvelu toteutetaan pesupaikalla.
  • Kiiltosävykäsittely ei sovellu harmaiden täydelliseen peittoon tai tyvikasvun värjäykseen.

FIINI FLEDA All-In – ja Blond – pakettien kuvaukset tulossa pian. Löydät ne tällä hetkellä ajanvarauspalvelusta.